Minä ihminen

Useimmat meistä haluavat elää niin, että emme loukkaa toisia ihmisiä tai itseämme. Toisaalta, joitakin ihmisiä on haavoitettu niin paljon, että he eivät välitä itsestään tai toisista. Jos olemme rehellisiä, voimme ehkä myöntää, että jokainen meistä käyttäytyy joskus niin.

Olemme epätäydellisiä. Haluamme rakastaa, mutta emme aina kykene siihen. Haluamme tehdä hyvää, mutta kuitenkin huomaamme, että kadehdimme toisiamme, puhumme "muunneltua totuutta" tai vahingoitamme toisiamme sanoilla ja teoilla.

Me uskomme, että tunteet tai järki ovat luotettavampia kuin Raamatun ilmoittama Jumala. Jotkut meistä vannovat tieteen nimiin ja unohtavat, että tieteen kehittymistä rajaa ihmisen aivojen kapasiteetti. Unohdamme, että tunteet, järki ja tiede ei ole totuuden lopullinen mitta - ne eivät ole Jumala!

Ihmisinä me haluamme hallita omaa elämäämme ja maailmaa. Siksi meidän on vaikea hyväksyä Raamatun sanomaa, jonka mukaan Jumala on yläpuolellamme ja tietää asiat paremmin kuin me. Me kunnioitamme älyä, mutta emme halua myöntää, että Hän on maailmankaikkeuden suurin äly ja viisaus. Siksi kehitämme oman jumalamme, muotoilemme Hänet meille sopivaksi:

  • "Minun jumalani ei tuomitse ketään helvettiin"
  • "Koen, että minun jumalani on vihainen tyranni, joka syyllistää ihmisiä"
  • "Minun jumalani hyväksyy minut jos vain yritän elää mahdollisimman oikein"

Jos olisimme rehellisiä voisimme myöntää, että Jumalamme muistuttaa mielipiteiltään meitä itseämme. Me teemme itsestämme Jumalan! Oikea Jumala ei kuitenkaan alistu meidän määräilyymme.

Jotkut meistä pitävät Jumalaa uhkana itsensä toteuttamiselle ja niin he kieltävät Hänen olemassaolonsa. Toiset eivät jaksa uskoa Jumalaan maailmassa olevan pahuuden takia.

Raamattu nimittää kaikkea edellä kuvattua synniksi ja sen vaikutuksiksi. Synti ei ole ihmiselle vierasta vaan se on jotain joka on osa ihmisenä olemistamme.

Milloin ihminen joutui synnin kanssa tekemisiin?

Jumala loi ihmisen elämään yhteydessään. Yhteys Jumalaan toi mielekkyyden elämään sekä rauhan toisen ihmisen ja luonnon kanssa.

Ihminen kuitenkin kuunteli saatanaa, joka käärmeen muodossa petti ihmisen. Käärme valehteli ihmiselle, että Jumala on kiero eikä siksi halua ihmisen pääsevän viisaudessaan itsensä tasolle. Se oli kuitenkin ansa! Miten rajallinen ihminen voisikaan päästä Kaikkivaltiaan ja Kaikkitietävän tasolle! Antautuessaan käärmeen houkutukseen, Jumalan tahdon uhmaamiseen, ihminen joutui erilleen Jumalasta. Jumalan tahdon rikkominen, synti, saastutti koko ihmisen.

Seuraukset olivat mittavat: miehen ja naisen parisuhde vääristyi riippuvuudeksi ja alistamiseksi sekä suhde luontoon vääristyi. Lisäksi ihmisen järki sumentui. Siksi emme aina voi tietää mikä on oikein ja mikä väärin.

Synti vaikuttaa myös sen, että emme näe Jumalaa sellaisena kuin Hän on, vaan syytämme Häntä vääryydestä ja välinpitämättömyydestä. Yleensä syyttämme Jumalaa sellaisesta, joka on meidän oma valintamme tai saatanan tekoja.

Yhteyden katkeaminen Jumalaan johti siihen, että ihminen joutui persoonallisen pahan, saatanan vangiksi. Raamatun mukaan saatana haluaa tappaa ja tuhota ihmisen.

Jumalan ratkaisu

Jumala ei hyljännyt kuitenkaan ihmistä. Hän lähetti Poikansa Jeesuksen maailmaan elämään ihmisenä ja sovittamaan ihmiskunnan.

Jumalan on täydellinen ominaisuuksissaan. Hän on täydellinen oikeudenmukaisuus ja rakkaus. Hänen oikeudenmukaisuutensa vaatii rangaistusta ihmisen rikkomuksista. Jos Hän katsoisi rikkomukset sormien läpi, Hän ei olisi enää täydellinen oikeudenmukaisuudessaan. Toisaalta Jumala on täydellinen rakkaus. Täydellinen rakkaus vaatii hyväksymään ihmisen uudelleen Hänen yhteyteensä.

Jeesuksen kuolema ristillä ratkaisi tämän ongelman. Oikeudenmukaisuus täyttyi siinä, että rikkomus sai oikeudenmukaisen rangaistuksen, kuoleman. Samalla toteutui rakkaus. Jumala itse tuli Pojassaan ihmistä lähelle.

Miten voisit löytää yhteyden Jumalaan? Lisätietoja löydät täältä.