
Viime aikoina näön ja näkemisen ajattelu on askarruttanut minua enemmän kuin tavallisesti. Näyttäisi että usealla seurakuntamme jäsenistä on on ajatuksi näöstä tai sen puutteesta.
Kun pohdiskelin näitä aiheita; muistui mieleeni kirja – The Truth About Sex by Kay Arthur – jonka luin noin vuosi sitten. Yksi asia jota siinä käsitellään on tie syntiin muutaman eri Raamatun tapahtuman valossa.
Noh, mikä yhdistää näitä kolmea eri tietä syntiin?
Näkeminen –> Himoitseminen –> Synnin teko
Näissä jakeissa ihmiset näkivät jotain, joka aiheutti heissä himon mikä sitten johti heidät synnillisiin tekoihin. Mitä seurauksia näillä näkemisen aiheuttamilla synneillä sitten oli?
Miksi tämä sitten puhutteli minua? Tosiasia on että elämme yhteiskunnassa joka lähes pakottaa meidät ottamaan ensimmäisen askeleen lyhyellä matkalla synnin tekoihin. Miten sitten välttää tämä viettävä pinta joka Jaakobin kirjeen mukaan alkaa himosta josta syntyy synti joka vuorostaan synnyttää kuolemaa elämässämme muodossa tai toisessa.
Asia jonka tiedostin omassa elämässäni oli se, että minun pitää tehdä tietoinen päätös etten katsele mitään mikä aiheuttaisi ensimmäisen askeleen ottamisen tällä tappavalla tiellä – vähän niinkuin Job kun hän teki liiton silmiensä kanssa.
|
Tähän mennessä artikkelissa on käsitelty vain näkemisen negatiivisia puolia ja ongelmia joita se saattaa elämäämme tuoda. Mitenkä sitten on positiivisten raamatullisten esimerkkien kanssa? Ensimmäinen asia joka tulee mieleen on muuttuminen sen kuvan kaltaisuuteen mitä katselemme. Mikä uskomaton ajatus: jos kiinnitän katseeni näkymättömään Herraan muutun hänen kuvansa kaltaisuuteen. Niinpä, aikamoinen ristiriita katsella näkymätöntä Jumalaa, mutta tämä on se mitä Raamattu kehoittaa meitä tekemään. Toinen asia mikä meille välittyy näkemisen kautta on osittainen ilmestys Jumalasta kuten mainitaan Psalmeissa ja kirjeessä roomalaisille. On hämmästyttävää kuinka helposti ihminen häkeltyy luonnossa esiintyvän majesteettisuuden ja kauneuden edessä kuten hiljentyi John Muir, jonka mielestä luonto oli sopivampi paikka Jumalan ylistämiseen kuin mikään ihmiskäsin tehty temppeli. Kuten kaikkien aistiemme kanssa, näkeminen on lahja Jumalalta jota vihollinen yrittää korruptoida ja sen avulla johdattaa meidät pois Jumalan luota. |
Tämä blogiartikkeli on käännös alkuperäisestä tekstistä Sight and seeing.
Kommentit
Kirjoita uusi kommentti